SIIRTYY KEVÄÄLLE Lasten sunnuntai ja elokuvamusiikkikonsertti

HUOM! KONSERTTI SIIRTYY KEVÄÄLLE 2027. Tervetuloa koko perheen voimin juhlimaan Lasten sunnuntaita Grandissa. Voitte askarrella suosikkielokuvahahmojanne! Tarjolla on kasvomaalausta ja pop-up-kahvila! Iltapäivä päättyy interaktiiviseen elokuvamusiikkikonserttiin, jossa esiintyy Kellopelikvintetti. Konsertissa kuulette esimerkiksi kappaleita elokuvista Pieni merenneito, Frozen 2, Peppi Pitkätossu ja Muumit. Lapset saavat myös olla osa orkesteria. Ja saa laulaa mukana – se on tietysti […]
Christoffer Strandberg – Kansanmies K18

Christoffer Strandberg on suomalainen näyttelijä, imitaattori, koomikko ja juontaja. Hän valmistui teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulun ruotsinkieliseltä näyttelijäntyön linjalta vuonna 2014. Strandberg on työskennellyt useissa teattereissa, kuten Helsingin kaupunginteatterissa, Viirus-teatterissa ja Lilla Teaternissa. Strandberg on tullut laajalle yleisölle tutuksi televisiosta. Hän on esiintynyt muun muassa sarjoissa Ihan sama ja Kohtuuttomuuksia sekä osallistunut Putous-viihdeohjelmaan useilla kausilla sekä kilpailijana että juontajana. Lisäksi hän on […]
En strålande jul –The Hebbe Family

Följ med när systrarna i The Hebbe Sisters & föräldrarna i Duo Sentire presenterar en En strålande jul – en stämningsfull julkonsert – där olika musikaliska uttryck står i fokus. Efter succéer och utsålda konserter runt om i Sverige kommer denna uppskattade julföreställning nu äntligen till Finland. Upplev glädje, eftertänksamhet och allt däremellan när du hör O helga […]
CAROLA Tribuutti

Tribuutti Carolan musiikille on keväällä 2013 perustettu helsinkiläisistä ammattimuusikoista koottu yhtye. Ohjelmisto koostuu Carola Standertskjöldin rakastetuimmista levytyksistä ja tuntemattomammista helmistä. Kokoonpanon jäseniä yhdistää rakkaus Carolan ja muiden aikalaistensa musiikkiin, mikä välittyy esityksestä. CAROLA!:n muusikoita ovat työllistäneet mm. Danny, Kari Tapio, Marion Rung, Fredi, Topi Sorsakoski & Agents, Jiri Nikkinen ja Mariko. Tervetuloa nostalgiselle matkalle laaja-alaisen […]
Syyskonsertti: Olle Jönsson

Olle Jönsson järjestää vuonna 2026 kolme syksyn konserttia Suomessa, joissa kuullaan Lasse Stefanzin kappaleita sekä upeita tulkintoja tunnetuista kantrikappaleista, virsistä ja lauluista. Thomas Enroth ja muusikot säestävät Olle Jönssonia. Konsertti on ruotsinkielinen. 23.9. klo 19.00 Kulttuuritalo Grand, Porvoo Ennakkolippu 32 € 31.8. asti. Normaalihinta 35 €.
Express Theatre for kids – Grand Family

Saturday 5.9 at 13-17.30 Are you between 7 and 13 years old, and do you enjoy being creative? Come and join us for a multilingual Express Theatre Day. Together we will create a whole theatre play and perform it, in only one day. You can choose to be part of the group that makes music for the play, or the group that makes masks, or to be part of the drama group that does role work and performs on stage. The show uses very few words, and many different languages are spoken in it. During the […]
Näkemiin, Viipuri! -musiikkidraama

Todellisiin tapahtumiin perustuva koskettava tarina Viipurin asukkaiden evakuoinnista talvisodan aikana vuonna 1940. Kulttuuritalo Grand 18.9. klo 18.30 Lippu 38 €Eläkeläinen 32 €Opiskelija, työtön, varusmies 28 €Ryhmälippu 35 € minimi 10 henkilöä Esityksen kesto 2h, 1 väliaika Greta Tuotannon Näkemiin, Viipuri! on dramaattinen, mutta samalla toiveikas musiikkiteatteriesitys, joka herättää henkiin Karjalan pääkaupunkina tunnetun Viipurin ja sen […]
Pre-Pride Mingel

Miltä kuulostaisi pienet kulkue-etkot lauantaina? Kulkueen lähtöpaikan vieressä Kulttuuritalo Grandissa järjestetään Pre–Pride Mingel alkaen klo 10.30. Luvassa kasvomaalausta, glitter-meikkausta ja Pride–teemaista askartelua. Tarjolla myös kuplivaa! Maksuton. Tervetuloa! Pride-kulkue lähtee liikkeelle viereisestä Runebergin puistosta klo 12.00.
Stand Up & Sing! – naurua, laulua ja säkenöivää naisenergiaa!

Valmistaudu iltaan, jossa nauru kohtaa svengaavan laulun! Stand Up & Sing! -konsertti tuo lavalle energisen Lady Shave -naisshowkuoron, jonka vangitseva barbershop-soundi ja dynaaminen esiintyminen tempaa yleisön mukaansa ensi hetkestä lähtien. Tämä noin 40 laulajan porvoolaiskuoro tunnetaan tarttuvasta energiastaan, hiotuista sovituksistaan ja kansainvälisestä barbershop-osaamisestaan – eikä show’sta puutu yllätyksiä. Illan juontaa ja nauruhermoja kutkuttaa stand up -koomikko Johanna Tohni, […]
Stand Up & Sing! – naurua, laulua ja säkenöivää naisenergiaa!

Valmistaudu iltaan, jossa nauru kohtaa svengaavan laulun! Stand Up & Sing! -konsertti tuo lavalle energisen Lady Shave -naisshowkuoron, jonka vangitseva barbershop-soundi ja dynaaminen esiintyminen tempaa yleisön mukaansa ensi hetkestä lähtien. Tämä noin 40 laulajan porvoolaiskuoro tunnetaan tarttuvasta energiastaan, hiotuista sovituksistaan ja kansainvälisestä barbershop-osaamisestaan – eikä show’sta puutu yllätyksiä. Illan juontaa ja nauruhermoja kutkuttaa stand up -koomikko Johanna Tohni, […]