Grand logo2013

Grand sali

Grand-saliin mahtuu 291 henkilöä nousevaan katsomoon. Ensimmäinen rivi, joka on lattiatasossa, on kokonaisuudessaan poistettavissa (paikat 1–17) tai osittain siirrettävissä esim. pyörätuolipaikkoja varten. Valo- ja äänipöytä on sijoitettu katsomon keskelle ja takaa näin parhaan mahdollisen äänenlaadun salin jokaiselle istuimelle. Näyttämö on kooltaan 7 m x 9 m ja takana löytyy noin 1 m kulkutila. Varusteluun kuuluu Yamaha-flyygeli.

Katossa on Panasonic-videotykki ja esiriipuksen eteen voi laskea ison valkokankaan, joka mahdollistaa elokuvanäytökset sekä esitelmien laadun ja näkyvyyden aina takariville saakka. Näyttämön katossa on lisäksi videotykki, joka heijastaa taka verhojen taakse seinään kiinnitettyyn hieman pienempään valkokankaaseen. Näin kuvien ja esittelyjen näyttäminen esim. paneelikeskustelun tai musiikki- ja tanssiesityksien aikana onnistuu.

Grand-salin esiriipus on teatraalisen punainen, kulissit ja sivuverhot ovat mustat. Näyttämö on tarpeeksi suuri isojen kokoonpanojen, kuten kuorojen ja big bandien konserteille. Näyttämön saa sopimaan myös yhden miehen esityksiin tai duokonsertteihin erilaisin valo- ja varjotekniikoin.

salen_sali-Grand

Kalenterit eivät vielä ole päivitetty! Laita kysely, niin palaamme mahdollisimman pian.

kesäkuu 2024
matiketopelasu
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4
5
6
7
= varattu

Lomakkeen täyttö ei ole vielä varaus! Palaamme mahdollisimman pian kyselyynne.

Technical specification

FOH

Midas Pro2C
DL251 on stage right with 48 mic
inputs / 16 line out

PA system

d&b audiotechnic T-series line array
12 x d&b T10
4 x Tsub
2 x C7 sub
2 x E3 frontfill
Speakers driven by 10D and D12 amps

Monitors

No monitor console on stage,
monitors done from FOH
4 x d&b MAX15
2 x Ev sx300

Power supply

2 x 63A CEE Red
2 x 32A CEE Red
4 x 16A CEE Red

DI

4 x Klark Teknink DN100
2 x Radial Pro AV2 Stereo DI

Video projector

On stage Panasonic PT-DW730 WXGA,
screen dimensions 4 x 2,2m

In front of the stage Panasonic
PT-DW90X WXGA , screen
dimensions 9 x 5m

Lights

Console:
Avolites tiger touch

Moving Heads:
7 x clay paky aleda k10 wash
4 x clay paky alpha spot hpe 300
(2 on stage, 2 in front)

Conventional lights:
12 x fresnell 1kw
4 x fresnell 2kw
8 x profiles
8 x par64

Hazer:
Unique 2.1

Microphones

Shure B52
Akg D112
4 x Sennheiser e604
2 x Sennheiser e906
Sennheiser e606
Sennheiser 441
5 x Shure Sm57
Shure Sm58
3 x Shure B58
4 x Akg C451B
2 x Akg SE300B
2 x Audio-Technica AT2050
2 x Audio-Technica ATM350
3 x Akg CK31 (overhead)
6 x Sennheiser ew100 wireless e835/DPA 4088