Musiikkiopiston pop-jazzopettajat kunnioittavat legendaarista lauluntekijää ja artistia Carole Kingiä tunnelmallisessa konsertissa, jossa kuullaan hänen rakastetuimpia sävellyksiään. Konsertin ohjelmisto koostuu Carole Kingin tunnetuimmista kappaleista hänen pitkältä ja vaikuttavalta uraltaan. King aloitti menestyksekkään uransa lauluntekijänä jo 1960-luvulla ja nousi maailmanlaajuiseen suosioon myös artistina 1970-luvulla. Hänen musiikkinsa on koskettanut kuulijoita sukupolvesta toiseen vahvoilla melodioillaan, herkkyydellään ja ajattomilla sanoituksillaan.
Illan aikana kuullaan muun muassa klassikot I Feel the Earth Move, You’ve Got a Friend ja (You Make Me Feel Like) A Natural Woman sekä muita Carole Kingin unohtumattomia hittejä.
Esiintymässä
Pia Lindvall, laulu
Eliina Taal, piano
Antti Viljamaa; kitara
Timo Salmi; basso
Juho Peltoniemi: rummut
Tervetuloa viettämään lämminhenkinen ilta yhden populaarimusiikin merkittävimmän lauluntekijän musiikin parissa!
Liput: 6 €, alle 16-vuotiaat lapset ja nuoret vapaa pääsy
Ennakko: biletti.fi sekä ovelta ennen konserttia, korttimaksu
Konsertin kesto noin 60 minuuttia