Näyttelyt
Kulttuuritalo Grand ja Luckan Borgå haluaa näyttelytoiminnallaan tarjota keskeisen näyttelytilan matalalla kynnyksellä sekä uusille että kokeneille taiteilijoille. Tavoitteennamme on korkealuokkainen kokonaisuus jossa eri taidemuodot on edustettuna.
Info & miten hakea
- Tarjoamme näyttelytilan ilmaiseksi tukeaksemme paikallista ja varsinkin suomenruotsalaista taidetta
- Näyttelyaika on yhden kuukauden ja avajaiset järjestetään yleensä näyttelyn ensimmäisenä torstaina kello 16.00-18.00 välisenä aikana. Mikäli toiveena on että avajaiset järjestetään Grandin aukioloaikojen ulkopuolella, veloitamme vahtimestaripalvelusta 25 €/tunti.
-
Näyttely yhteistyöhön kuuluu näyttely aulan seinätila, maininta Grandin kotisviuilla, facebookissa, uutiskirjeessä sekä kuukauden tulevat tapahtumat mainoksessa paikallislehdissä.
Vuoden 2026 näyttelyhakuaika oli avoinna syyskuussa. Kiitos kaikille hakemuksensa jättäneille. Saimme tänä vuonna 24 hakemusta hakuajan puitteissa. Raatimme on käynyt läpi kaikki hakemukset ja päättänyt tulevan kauden näyttelykokonaisuudesta.
Näyttelyhaku on avoinna seuraavan kerran syyskuussa 2026.
Näyttely
- Taideteokset tulee olla ripustusvalmiit toimittaessa
- Taiteilija vastaa näyttelyn ripustuksesta sekä purusta yhdessä Grandin henkilökunnan kanssa sovitulla ajalla
- Kirjoita lyhyt teksti joka esittelee kyseistä näyttelyä. Kyseinen teksti tulee sekä Grandin kotisivuille että näyttelyn aikana esille näyttely tilaan. Ystävällisesti ilmoita jos taideteokset ovat myynnissä, ja jos niin ovat, liitä myös näyttelylista jossa hinnat esillä.
- Myydyistä teoksista veloitetaan sopimuksen mukainen myyntiprovisio.
- Grand ei vastaa teosten kuljetuksista, näyttelyavajaisten tarjoiluista tai kutsuista eikä näyttelyyn liittyvistä ekstra kustannuksista (esittelytekstin ja näyttely listan tulostus kuuluu toki palveluihimme), ellei näistä kustannuksista ole sovittu erikseen.
- Heti kun näyttelyaika on myönnetty Grandin henkilökunta lähettää sopimuksen jonka molemmat osapuolet tulee allekirjoittaa ennen esittelyaikaa.
Näyttelyt
2025
- Tammikuu
Liisa Voima – Retrospektiivinen
- Helmikuu
Prakticum opiskelijat NU25 – To belong
Pihla Pajuniemi NuoriTaiteilija näyttely
- Maaliskuu
Nastaran Nasir Zadeh – Rauhan laulu (veistoksia ja maalauksia)
Anna Stolzmann – Naishavaintoja
Milla Tarpio – Hetki NuoriTaiteilija näyttely Grandin eteisessä
- Huhtikuu
KreaMix, OptimaTelma & Solbackens serviceenhet
Milla Tarpio – Hetki NuoriTaiteilija näyttely Grandin eteisessä
- Toukokuu
Linnea Ekstrand
NuoriTaiteilija näyttely Grandin eteisessä Lyceiparkens skola ja Strömborgska skolan oppilailta
- Kesäkuu
Linnea Fredriksson – In my mind
Neo Salmi – NuoriTaiteilija näyttely Grandin eteisessä
- Elokuu
Mari Helena Aulinen – Kuulin lintujen laulavan
Nea Hagman – NuoriTaiteilija näyttely Grandin eteisessä
- Syyskuu
Konstrundan ryhmänäyttely – Konstrundan bakom rundan
- Lokakuu
Sony Kåhre – Tästä lähtee!
Benjamin Eklöf – NuoriTaiteilija
- Marraskuu
Nyata Shapovalova – WAR OPENS EYES
Helmi Lilja – NuoriTaiteilija Grandin eteisessä.
- Joulukuu
Tiina Kemppinen – Tulkintoja
Kävelen hämärän puiston läpi varhain aamulla. On vielä hiljaista. Tuntuu että olen yksin, vaikka olen kaupungin keskellä. Havahdun katselemaan maata askelteni alla. Yöllä satanut ensilumi tekee näkyväksi pienet polut, joita toiset varhain kulkeneet ovat jättäneet. Mietin, miten aika tulee näkyväksi eri tavoin. Pienet tassut, linnun varpaat ja ihmisten kengät ovat piirtäneet maahan risteileviä reittejä. Kirjoittaessani ajatukseni muotoutuvat ajassa valmiiksi sanoiksi ja lauseiksi. Maalatessani jätän jälkiä, joihin tallentuu sen hetkinen keskittymiseni ja olemiseni. Kun katson jälkiä myöhemmin, näen niissä jotain uutta. Joka kerta jotain muuta.
Tiina Kemppinen (s.1985) on Porvoossa asuva ja työskentelevä taiteen maisteri ja kuvataidekasvattaja. Hän on valmistunut Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta vuonna 2015. Kemppinen tutkii maalauksissaan kielen ja kommunikaation rajapintoja sekä ihmisen suhdetta muihin luontokappaleisiin. Kemppisen teoksia on ollut esillä kolmessa yksityisnäyttelyssä sekä yhteisnäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. 
Stella, 11 vuotta – NuoriTaiteilija näyttely Grandin eteisessä. 
Näyttelyt ovat esillä Kulttuuritalo Grandin aulassa 1.–19.12.2025. Maksuton. Tervetuloa!