Kari Tapion syntymästä tuli kuluneeksi marraskuussa 80 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi järjestetty kiertue on ollut niin suosittu, että se saa jatkoa huhti-toukokuussa ympäri Suomen. Kari Tapio 80 vuotta – Olen suomalainen -juhlakonserttikiertue jatkuu 8.4. Kokkolasta ja etenee yli kymmenelle paikkakunnalle.
Kiertueella kuullaan Kari Tapion legendaarisia sinivalkoisia lauluja sekä tarinoita hänen elämästään ja urastaan artisti- ja muusikkoystävien kudelmana.
Kulttuuritalo Grandissa esiintyvät Marita Taavitsainen, Teemu Roivainen, Kari Vepsä, Ilkka Vainio, Juse Venäläinen ja Joona Jalkanen. Esiintyjiä säestää Hänen Juhlaorkesterinsa Jani Jalkasen johdolla.
– On hienoa päästä taas Kari Tapion laulujen ääreen ja näin kunnioittaa isäni elämäntyötä ja laulajan uraa, kertoo konsertin järjestelyistä vastaava Kari Tapion poika Joona Jalkanen. – Luvassa on ikimuistoisia hetkiä upean musiikin parissa.
Kari Tapio, oikealta nimeltään Kari Jalkanen (22.11.1945 Suonenjoki – 7.12.2010 Espoo) sai uransa aikana yhteensä 21 kultalevyä, 8 platinalevyä ja yhden tuplaplatinan. Iskelmä-Finlandian hän sai vuonna 2003 sekä viisi Emma-palkintoa, joista parhaan miespuolisen artistin palkinnon vuosina 1999 ja 2005.