• 019 582 002
  • luckan@grand.fi
  • MÅ - FRE: 10:00 - 17:00,

Silvennoinen, Försti, Hela & Band

Suomalainen pitkän linjan blueskitaristi-laulaja Heikki Silvennoinen on tehnyt mittavan ja menestyksekkään päivätyön muusikkona ja myöhemmin näyttelijänäkin. Silvennoinen keikkailee ahkerasti usean kokoonpanon kanssa, viimeisimpänä Silvennoinen & Maijanen Bandja SF-Blues. Kunnioitettavan työn bluesin saralla tehnyt Silvennoinen valmistelee keikkailun ohella myös uutta soololevyään.

Lukuisissa tv-ohjelmissa ja yhtyeissä esiintynyt Johanna Försti tunnetaan ennen kaikkea räväkkänä Jo Stance -yhtyeen solistina, sekä Tanssii Tähtien Kanssa -orkesterin laulajana. Suomeen ykköslaulajiin lukeutuva Försti nousi koko kansan tietoisuuteen viimeistään Tähdet Tähdet -tv-ohjelmasta.

Heikki Hela tunnetaan muun muassa legendaarisen Kummeli-ryhmän jäsenenä. Hänen laulajauransa alkoi 1980-luvulla ja tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Uneton yö ja Hillitön hopeinen kuu. Vuonna 1994 Hela palkittiin Emma-gaalassa Miessolisti-tulokkaana. Hela on uransa aikana julkaissut yhteensä kuusi albumia, joista uusin, Yhdessä & Erikseen,  julkaistiin marraskuussa 2017. Albumilta on lohkaistu Saaren taa, Maanantaikappale ja Kuubalainen mies -singlet.

Silvennoinen, Försti, Hela & Band lähtee helmikuussa 2019 uudelle kiertueelle

Nyt nämä ”nuoret” lahjakkaat muusikkokonkarit lähtevät jo toiselle kiertueelleen helmikuussa 2019. Tarkoituksenaan tehdä vappuun mennessä 15-20 konsertti- tai klubi -esiintymistä ympäri suomen ja jatkaa kiertuetta 15.7-31.8 välisen ajan.

Artistien mukaan konserteissa kuullaan bluesia, soulia ja poppia. Orkesteriin kuuluu myös muita pitkän linjan muusikoita: Anssi Nykänen (rummut), Harri Rantanen (basso) ja Matti Paatelma (koskettimet).

Liput: 30 € + 2,50 € palvelumaksu etukäteen ostettuna.
Ovelta 35 € + 2,50 € palvelumaksu.

Ostettavissa ja varattavissa Grand-Luckanista, Piispankatu 28, Porvoo, puh 019 582 002 tai sähköposti: luckan@grand.fi. Avoinna arkisin klo 10-17 ja tuntia ennen konsertin alkua.

 


Event Booking Form

About Post Author

Grand Ida