• 019 582 002
  • luckan@grand.fi

PERUUTETTU: Erja Lyytinen – Songbook – Elämäni laulukirja

Konsertti on peruuntunut ja siirtyy ajankohdalle 30.9.2021 klo 17.00. Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan uuteen ajankohtaan.. 


Songbook - Elämäni laulukirja on Erja Lyytisen kiertue, jolla kuullaan Erjan toivotuimpia kappaleita pohjautuen uuteen laulukirjaan. Loppuvuodesta 2020 ilmestyi Erja Lyytinen Songbook, joka äsittää kaksi kirjaa, toinen slidekitaralle ja toinen normaalikitaralle. Kirjat sisältävät fanien rakastetuimpia toivebiisejä yhteensä 14 kappaletta Erjan tuotannosta vuosikymmenten varrelta ja näitä kuullaankin runsaasti kiertueella!

Viime vuonna ilmestyi myös Lockdown Live 2020 -albumi, jonka saamat arviot ovat olleet ylistäviä Brittein saaria myöten, sillä onhan Lyytisen energinen yhtye (Tatu Back, Iiro Laitinen, Miika Aukio) parhaimmillaan juuri livenä. Livealbumi taltioitiin rajoitusten aikana ja on huikean soittofiiliksen lisäksi jo itsessään historiallinen tallenne.

Kansainvälinen yleisö on myös huomannut Suomen Blueskuningattareksikin tituleeratun kitaristin taidot, kun Lyytinen sai merkittävän tunnustuksen sijoittuessaan vuonna 2020 Total Guitar -lehden lukijaäänestyksessä kategoriassa ”10 Maailman Parasta Kitaristia Nyt” upeasti sijalle #2. Lyytinen sai myös Vuoden Ilmiö 2020 -tunnustuksen Kuopion kaupungilta striimattuaan keikan yhtyeensä kanssa Novapoliksen katolta 65 metrin korkeudesta ympäri maailmaa. Tätä on katsottu Youtubessa yli 94 000 kertaa.

Konsertissa kuullaan lisäksi viimeisen vuoden aikana syntyneitä uusia kappaleita ja nautitaan livemusiikin parantavasta vaikutuksesta!

“Lockdown Live” is a triumph.” (Powerplay magazine, UK)
”Lockdown Live” on reilu annos mestarillista, kotimaista bluesrockia.” (Kaaoszine)
“Lyytinen's intensity as Guitar Suprema matches her honesty and genuine passion as a singer” (Bluebirdreviews, UK)

Kiertue järjestetään turvallisuusohjeita noudattaen turvavälein. Seuraamme tarkasti virallisia ohjeistuksia tapahtumien järjestämiseen liittyen ja päivitämme tietoja niiden mukaisesti.

Liput: peruslippu 35 €, opiskelija, eläkeläinen, lapsi 32 €. Hanki lippusi Ticketmasterilta www.ticketmaster.fi tai Kulttuuritalo Grandista (Piispankatu 28, Porvoo, arkisin klo 10-17).

 

Huomioi toisia vieraita ja suosituksia!

  • Jää sairaana kotiin
  • Pidä turvaväli, pese kädet ja käytä käsidesiä
  • Edellytämme, että käytät kasvomaskia tiloissamme
  • Tiloissamme sallimme ainoastaan viranomaisten suosittelemat kävijämäärät. Numeroituja paikkalippuja ei ole ja olemme merkinneet käytöstä poistetut paikat selvästi. Salissa saa istua seuralaisensa kanssa vierekkäin, mutta muihin tulee pitää kahden penkin väli, eikä suoraan kenenkään edessä tai takana saa istua.
  • Voit ottaa päällysvaatteesi mukaan saliin ja pitää ne sylissäsi tai lähimmällä tyhjällä istuimella
  • Henkilökuntamme on paikalla valvomassa, että turvavälit pysyvät niin salissa kuin muissa tiloissa

 

 


Event Booking Form

About Post Author

Grand Luckan