• 019 582 002
  • luckan@grand.fi

Erja Lyytinen – Another world -kiertue 2018 – LOPPUUNMYYTY!

Vuoden kitaristiksi 2017 European Blues Awardseissa valitun kansainvälistä uraa nauttivan Erja Lyytisen konsertti yhtyeen kanssa esittelee Lyytisen uutta blues/rock - materiaalia. Konsertissa kuullaan kappaleita myös uran varrelta sekä lainahelmiä roots-musiikin saralta.

Slidekitaran kuningattareksi brittilehdistössä tituleerattu Lyytinen on esiintynyt samalla lavalla maailman kärkikaartiin kuuluvien kitaristien, kuten Sonny Landrethin, Jennifer Battenin ja Joe Bonamassan kanssa.  Syksyllä 2017 Erja Lyytinen lauloi itsensä miljoonien suomalaisten sydämiin Tähdet Tähdet – kisassa. European Blues Awards palkitsi Lyytisen vuoden 2017 parhaimmaksi blues-kitaristiksi ja lisäksi hän sijoittui 7. sijalle Total Guitar -  lehden parhaan blueskitaristin lukijaäänestyksessä. Keväällä 2018 maaliskuussa ilmestynyt Without You - single ja musiikkivideo esitteli Lyytisen uuden energisen ja taidokkaan yhtyeen (Tatu Back basso, Iiro Laitinen rummut, Kasperi Kallio koskettimet) sekä Lyytisen monipuolisen tulkinnan blues - kitaristina. Vuosien mittaan tulkintaan on tarttunut syvyyttä ja varmuutta, jota kuullaan Another World - konserttikiertueella pitkin Suomea lokakuussa 2018.

Kesto n. 2 tuntia.

Järjestäjä: Bluesland Productions

Liput Ticketmasterista: https://www.ticketmaster.fi/event/erja-lyytinen-another-world-kiertue-2018-lippuja/233545


Event Booking Form

About Post Author

Grand Luckan