• 019 582 002
  • luckan@grand.fi

PERUUNTUNUT! Aavan meren tuolla puolen – Reijo Taipale

KONSERTTI ON PERUUNTUNUT! Lue Ticketmasterin ohjeet lippupalautuksista ja takaisinmaksusta sivulla TÄSTÄ.


80 vuotta mestarin syntymästä – Reijo Taipaleen laulut ja elämäntarina konserttikiertueelle. 
Iskusävelten mestarilaulajana ja tulkitsijana tunnettu Reijo Taipale olisi tänä keväänä täyttänyt juhlavat 80 vuotta. Rakastetun laulajan matka päättyi viime vuoden keväällä, mutta laulut ja tarina jäivät elämään. Keväällä 2020 kiertävän konserttikiertueen musiikki ja tunnelma ovat käsinkosketeltavia, kun solistit muistelevat suomalaisen syvien rivien tulkkina esiintyneen Reijon elämäntaivalta ja esittävät Reijon muistokkaita iskelmiä eri vuosikymmenten varrelta.

Musitokonsertin emäntänä esiintyy Tangokuningatar Susanna Heikki ja toisena naissolistina on Reijon tyttärentytär Senja Myller. Miessolisteina eri konserteissa hurmaavat Tangokuninkaat Kyösti Mäkimattila, Marco Lundberg, Leif Lindeman ja Jaska Mäkynen. Kapellimestarina nähdään itseoikeutetusti Reijo Taipaleen luottomies ja hänen kanssaan pitkään keikkaillut, Kultaisen Harmonikan mestari Jani Helenius. Musiikista vastaa Heleniuksen 8-miehinen juhlaorkesteri. Esitystä elävöittävät taustaprojisointina esitettävät ajan kuvat, mm. Reijon kotialbumin ennennäkemättömät valokuvat.

Reijo Taipale syntyi 9. maaliskuuta 1940 Miehikkälässä ja kuoli 26. huhtikuuta 2019 Helsingissä.

Liput: 40 € Ticketmasterista www.ticketmaster.fi ja Grand-Luckanin kautta (Piispankatu 28, Porvoo, avoinna arkisin klo 10-17).


Event Booking Form

About Post Author

Grand Luckan